Hyppää pääsisältöön
Seuraa meitä Facebookissa Seuraa meitä Instagramissa

Tietoa Jousiakatemiasta

Selloakatemiasta, Viuluakatemiasta ja Alttoviuluakatemiasta muodostuva Jousiakatemia tarjoaa korkeatasoista lisäkoulutusta lahjakkaille nuorille suomalaisille jousisoittajille. Säännöllisesti ympäri vuoden järjestettävät opetusperiodit tukevat oppilaan perusopintoja ja merkittävästi tehostavat hänen kehitystään soittajana.

Jousiakatemiassa opiskelee kerrallaan 20–30 oppilasta, jotka ovat iältään 8–20-vuotiaita. Opetusperiodeja Jousiakatemialla on yhteensä 12–16 vuodessa. Ne järjestetään Porvoossa yhteistyössä Porvoonseudun musiikkiopiston kanssa.

Perustamisestaan lähtien Jousiakatemia on menestyksekkäästi kouluttanut kilpailuvoittajia ja valovoimaisia muusikoita, jotka ovat lunastaneet paikkansa Suomen klassisen musiikin kentällä solisteina, kamarimuusikkoina ja orkestereissa.

Jousiakatemian päätarkoitus onkin edistää suomalaisen jousisoiton koulutusta sekä tukea lahjakkaiden suomalaismuusikoiden kehitystä kohti huippuammattilaisuutta. Jousiakatemia pyrkii luomaan inspiroivan ja kannustavan oppimisympäristön, jossa motivoituneet nuoret oppivat sekä opettajiltaan että toisiltaan. 

Jousiakatemia on osa Soitinakatemiat-yhdistystä, joka tukee ja kehittää toiminnallaan lahjakkaiden lasten ja nuorten soittoharrastusta Suomessa. Soitinakatemioihin kuuluvat Jousiakatemian lisäksi Nuorten pianoakatemia ja Vaskiakatemia.

Jousiakatemian toiminnan mahdollistavat Suomen Kulttuurirahasto ja Jane ja Aatos Erkon säätiö.

Historia

Ennen Jousiakatemiaa oli Viuluakatemia, jonka perustivat vuonna 2009 viulutaiteilijat Janne Malmivaara ja Elina Vähälä Suomen Kulttuurirahaston tuella. Esikuvana oli vuosina 1987–1992 toiminut Kuhmon viulukoulu, jossa Malmivaara ja Vähälä myös opiskelivat.

Sellotaiteilijat Tuomas Lehto ja Tuomas Ylinen perustivat Selloakatemian vuonna 2020, jolloin nämä kaksi soitinakatemiaa muodostivat Jousiakatemian.

Jousiakatemian kolmas jäsen, Alttoviuluakatemia, perustettiin Anna Kreetta Gribajevicin ja Lilli Maijalan johdolla vuonna 2023.