Hyppää pääsisältöön
Seuraa meitä Facebookissa Seuraa meitä Instagramissa

Viuluakatemia

Onni Kunnola

Onni Kunnola (s. 2001) aloitti viuluopintonsa 8-vuotiaana musiikkiopisto Arkipelagissa. Vuonna 2016 hän siirtyi Helsingin Konservatorioon Janne Malmivaaran luokalle. Vuodesta 2020 alkaen hän on opiskellut Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa Pekka Kauppisen johdolla. Lisäopetusta Onni on saanut Janne Malmivaaran ja Elina Vähälän Viuluakatemiassa, sekä muilla mestarikursseilla. 

Lilja Haatainen

Lilja Haatainen on 14-vuotias viulisti, joka syntyi vuonna 2011 ja aloitti viulunsoiton kolme ja puolivuotiaana Suzuki-menetelmällä. Hän aloitti opinnot 6-vuotiaana Oulun konservatoriossa, missä hän opiskeli viulunsoittoa Mervi Kyrkin oppilaana vuoteen 2022 asti, jolloin hänen perheensä muutti Porvooseen. Nykyään hän opiskelee Porvoossa Janne Malmivaaran oppilaana Porvoonseudun musiikkiopistossa. Lisäksi hän opiskelee Soitinakatemioiden Jousiakatemiassa, joka on periodimuotoinen erityisopetusohjelma lahjakkaille nuorille viulisteille.

Rebekka Aaltola

Rebekka Aaltola (s. 2005) aloitti opinnot 4-vuotiaana Pirkanmaan musiikkiopistossa Reetta Sipilän oppilaana ja jatkoi opintoja Tampereen konservatoriolla, jossa opettajana oli Silva Koskela. Syksystä 2021 hän on opiskellut Taideyliopiston Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa Pekka Kauppisen johdolla. Lisäksi syksystä 2022 lähtien hän on opiskellut Viuluakatemiassa.